Eduskuntavaaleihin on nyt aikaa alle 10 kuukautta. Olemme eläneet poikkeuksellisia aikoja viimeiset vuodet, keskuspankkien voimakas elvytys, koronapandemia ja viimeisenä Venäjän aloittama sota Ukrainaa vastaan heittävät synkän pilven tulevaisuutemme ylle. Suomi on jäänyt paikalleen ja hyvinvointivaltiomme on nyt uhattuna.
Minun unelmani on Suomi, jossa työnteko ja kouluttautuminen kannattaa, lapset voivat käydä turvallisesti harrastuksissa ja asioilla kodin ulkopuolella ilman vanhempien suojelua. Suomi, johon kannattaa investoida, ja jonka talous on kestävällä pohjalla. Suomi, jossa ihmiset luottavat tulevaisuuteen ja uskaltavat unelmoida.
Arjen turvallisuus syntyy mahdollisuuksien tasa-arvosta: Turvallinen lapsuus, kannustava peruskoulutus ja tulevaisuuden mahdollisuudet tulee olla kaikkien saatavilla. Pidetään kaikki mukana yhteiskunnassa.
Jotta me pääsisimme tähän, meidän on alennettava työn verotusta ja kehitettävä työnteon ja
kouluttautumisen kannustimia. On panostettava tutkimukseen ja koulutukseen. Meidän on oltava maailman huippuja valitsemillamme aloilla.
Terveydenhuollon tulee olla kaikkien saatavilla myös tulevaisuudessa. Nykyiseen menoon meillä ei ole varaa, vaan hyvinvointialueiden itsenäisiä toimintamahdollisuuksia tulee parantaa purkamalla säädös viidakkoa. Luodaan terveydenhuoltojärjestelmä, jonka hyvinvointiyhteiskuntamme pystyy kantamaan.
Siksi minä – 46-vuotias kolmen lapsen isä, eteläsavolainen työterveyslääkäri, työn ja terveyden asiantuntija, intohimoinen talouspohdiskelija – olen pyrkimässä eduskuntaan.
Haluan lapsillemme paremman tulevaisuuden. Niinhän sinäkin?
Oskari Valtola